Suomen huippulupaus kerää katseita NHL-leirillä – GM haluaa pitää miehen Pohjois-Amerikassa
Kuva: Ilari Isotalo
Kun ensi viikolla alkava varaustilaisuus ollaan saatu lopetettua, alkaa jokaisella joukkueella rajut valmistautumiset ensi kauteen. Etenkin nuorille pelaajille kesäkausi on todella tärkeää aikaa, kun he käyvät esittelemässä taitojaan NHL-seurojen tulokasleireillä.
Liigassa SaiPan riveissä tällä kaudella pelannut Urho Vaakanainen on jättänyt Suomen pelikentille jäähyväiset, kun hän allekirjoitti hiljattain tulokassopimuksen Boston Bruinsiin. Joukkueen toimitusjohtaja Don Sweeney on kertonut, että nuorukainen siirtyy Bostonin farmiseura Providence Bruinsiin ensi kaudeksi.
Vaakanaisen seuraava vaihe on suunnata Bostonin harjoitusleirille, missä hän pääsee kilpailemaan muiden pelaajalupausten kanssa. Suomalainen on viime kesän ykköskierroksen varaus (18.), joten hänen liikkeitään seurataan erityisellä mielenkiinnolla.
Boston Globe on uutisoinut, että Vaakanainen kuuluu leirin parhaisiin pelaajiin. Hänen lisäkseen siellä nähdään muun muassa vuoden 2015 ykköskierroksen nimi Jakub Zboril sekä saman kesän kakkosvaraus Jeremy Lauzon. Kolmikko tulee tutustumaan toisiinsa, sillä he kaikki ovat puolustajia.
Zboril ja Lauzon pelasivat molemmat viime kaudella Providencessa, joten Vaakainen joutuu heti rajuun kilpailuun peliajasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!