Ei hyvältä näytä! Leijonien NHL-voimapesä loukkaantui – Jukka Jalonen vähäsanainen: ”Joku vamma”

KOSICE. Leijonien USA-tappio toi ikäviä uutisia myös loukkaantumisen osalta.
Turnauksen kahdessa ensimmäisessä pelissä valtavia minuutteja tahkonnut Juho Lammikko jätti ottelun kesken jo avauserän jälkeen. NHL-energiapesä ei palannut enää otteluun – ilmeisesti kolhun takia.
Tilanne on puhuttanut leijonafaneja. Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen ei halunnut kommentoida tilannetta mitenkään.
– Joku vamma, Jalonen huokasi suomalaismedian kyselyyn.
Lammikko jätti heti melkoisen aukon Leijonien kokoonpanoon. Leijonat pelasi toisen ja kolmannen erän kolmella sentterillä. Sen myötä ketjut vaihtuivat ja elivät pitkin peliä.
Jalonen jakoi kiitosta paljon rehkineelle kolmikolle. Lammikon jättämä rooli saatiin paikattua USA:ta vastaan mainiosti – vaikka tuloksena oli 2-3-jatkoaikatappio.
– Erittäin hyvin Sakari Manninen, Juhani Tyrväinen ja Eetu Luostarinen vetivät. Ei voi moittia heitä lainkaan. Jaksoivat painaa, Jalonen kehaisi.
Leijonat saa huilailla ja parannella kolhuja kaksi päivää. Joukkue jatkaa pelejään seuraavaksi torstaina. Tiistaina joukkue pitää kokonaan vapaapäivän.
LUE MYÖS: Näitkö tätä? USA:n NHL-tähdet ongelmissa Kaapo Kakon kanssa – ”Siinä haettiin highlight-maalia”
LUE MYÖS: Leijonien taistelu ei riittänyt – USA:lle tärkeä voitto jatkoajalla
LUE MYÖS: Noora Räty hämmästeli USA-ottelun avauserää – ”Miks näin pääs käymään?”
LUE MYÖS: Superalku ihastuttaa! USA:n supertähti varoittelee Leijonista: ”Pelaaminen heitä vastaan todella vaikeaa”
LUE MYÖS: Tiesitkö? Marko Anttila pelannut yhdessä NHL-megatähti Patrick Kanen kanssa: ”Olin raakile”
Ilari Isotalo, Kosice
Twitter: @IlariIsotalo
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi