IL: Hannu Jortikka muistelee jättisopimustaan KHL:ään – ”Nyt lyöt nimen alle ja nopeasti”
Kuusi mestaruutta TPS:n päävalmentajana urallaan voittanut Hannu Jortikka muistelee Iltalehden haastattelussa aikaansa KHL:ssä, jossa mies vaikutti vuosien 2011 ja 2014 välillä.
Nykyään 67-vuotiaalla kiekkoeläkeläisellä ei ollut kesällä 2011 ongelmia tarttua KHL:stä tarjottuun jättisopimukseen.
– Olin Espanjassa, kun puhelin soi. Agenttini juristi, Michael, soittaa. Hän sanoo, että täällä on sinulle joukkue, Habarovsk. Sanoin, että mikä? Hän sanoi, että Amur Habarovsk. Kysyin, että missä semmoinen on? Hän sanoi, että se on sitten kaukana, Jortikka muistelee 6500 kilometrin päässä Suomesta sijainnutta tulevaa työpaikkaansa.
– Michael kertoi, että sopimuspaperitkin ovat jo valmiina ja siinä on rahat ja kaikkea muuta.
Vaimon mielipide ratkaisi
Saatuaan sopimusehdot faksitse Jortikka kysyi vaimonsa mielipidettä asiaan.
– Siinä oli kaikennäköistä ehtoa ja sitten taloudelliset asiat. Tuula sanoi, että nyt lyöt nimen alle ja nopeasti! Sanoin että selvä, lyödään nimi alle, Jortikka muistelee palkkaansa, joka vastasi usean vuoden tienestejä kotimaan Liigassa.
KHL:n mittapuulla piskuinen Habarovsk keikkui lokakuussa koko sarjan kärkipaikalla, minkä jälkeen myös sarjan upporikkaat suureseurat kiinnostuivat Jortikan palveluksista. Tämä päätti kuitenkin jäädä Habarovskiin, jonka kanssa jatkosopimus seuraavasta kaudesta syntyikin vaivatta.
– Seuraavan aamun harjoituksissa meidän pomo tuli sanomaan, että tule kirjoittamaan sopimus alle. Menin toimistolle ja katsoin sitä paperia, että ei helvetti sentään! Sen, mitä agentti oli pyytänyt, niin meidän pomo oli joutunut laittamaan siihen nimensä, koska tämä iso pomo oli niin määrännyt. Sitten olin toisen vuoden siellä, Jortikka muistelee.
Jortikka siirtyi Habarovsk-pestinsä jälkeen vielä Admiral Vladivostokin peräsimeen kaudella 2013-14. Tuo pesti päättyi kuitenkin lyhyeen vaimon sairastuttua. Jortikka toimi vielä kauden 2014-15 Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana ennen eläköitymistään.
Nykyään Jortikka viettää eläkepäiviään Espanjan auringon alla.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä