Kultaleijonalta vahva alku uudessa NHL-seurassa – torjui nollapelin ja valittiin ykköstähdeksi: ”Näyttää todella vakaalta”

Vancouver Canucksin riveihin täksi kaudeksi siirtynyt kevään 2019 MM-kultaleijona Kevin Lankinen, 29, on saanut vahvan startin uusissa maisemissa.
Lankinen pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä, kun Canucks kukisti Philadelphia Flyersin vieraskentällä numeroin 0-3. Lankinen torjui 26 kiekkoa ja sai valinnan ottelun ykköstähdeksi.
Lankinen on esiintynyt Canucksin maalilla nyt kolmessa ottelussa, joista saldona on kaksi voittoa ja yksi tappio voittomaalikilpailun jälkeen. Hänen torjuntaprosenttinsa näyttää lukemaa 95,3 ja päästettyjen maalien keskiarvo on 1,28.
– Aina kun saan mahdollisuuden, yritän vain tehdä parhaani ja elää hetkessä. Olen kiitollinen mahdollisuudesta aloittaa täällä ja pelata näille kavereille. Teen parhaani pysyäkseni terävänä ja auttaakseni joukkuetta voittamaan, Lankinen sanoo NHL:n verkkosivuilla.
Myös Canucksin päävalmentaja Rick Tocchet hehkutti Lankisen esityksiä.
– Lankinen on pelannut kolme hyvää peliä. Hän näyttää todella vakaalta ja tasapainoiselta. Hän on ollut kova tekijä jokaisessa ottelussa.
Lankisesta tuli Canucksin seurahistorian ensimmäinen nollapelin torjunut suomalaisvahti.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Kisa: voita itsellesi NHL26-peli!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Patrik Laineesta huolestuttava tieto
- Olli Jokiselta tylyä tekstiä tappion jälkeen: ”Naps, naps, henkinen kantti oli siinä”
- HIFK: seuralegendan paita nousee kattoon!
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Liiga-seura teki rumat tappiot