Lauri Marjamäki saa kehuja: ”Hänen ohjeensa antavat itseluottamusta”
Sveitsin NL-seura EHC Klotenin päävalmentajaksi täksi kaudeksi siirtynyt Lauri Marjamäki, 47, on saanut vahvan startin uudessa maassa.
Kloten on 14 joukkueen sarjassa tällä hetkellä neljäntenä, kun se on kerännyt 14 ottelusta 22 pistettä. Se on neljän pisteen päässä sarjan kärkisijasta.
Ero viime kauteen on huomattava. Kloten oli viime kaudella sarjan toiseksi viimeinen ja päätyi kesken kauden valmentajapotkuihin.
Sveitsiläislehti Blick arvioi, että Marjamäki on saanut Klotenin raiteilleen. Joukkue on vakuuttanut ja myös yllättänyt rauhallisella suorittamisellaan. Klotenin hyökkääjä Dario Meyer kertoo Blickille, että Kloten on oikealla tiellä.
– Haluamme pysyä kiekossa myös vaihtojen aikana ja pelata aggressiivisemmin kiekon kanssa, Meyer sanoo.
Blick kuvailee, että Kloten ja Marjamäki ovat ”täydellinen pari”. Marjamäki on tehnyt Klotenin pelaamiseen joitain taktisia muutoksia verrattuna viime kauteen.
– Hänen ohjeensa antavat itseluottamusta, joka pysyy myös tappioiden jälkeen, Meyer kertoo.
Kloten käväisi muutama viikko sitten myös NL:n kärjessä, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013. Tuolloin Blick kuvaili Marjamäkeä ”Klotenin ihmeen luojana”.
Marjamäen edellinen valmennuspesti Kärpissä päättyi viime joulukuussa potkuihin.
LUE MYÖS
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä