Outoja tuomiota! Jukka Jalonen ihmeissään Venäjä-pelin tuomareista: ”Parempi pitää turpa kiinni”

© Kuva: Getty Images

BRATISLAVA. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen myönsi, että Venäjä-pelissä oli ajoittain todella vaikea pitää pää kylmänä tuomareiden kanssa.

Kamppailussa jaettiin muutama todella erikoinen jäähy Leijonille. Samalla useampi täysin selvä rangaistus jäi viheltämättä. Ei ole ihme, että tuomaritoiminta herätti paljon keskustelua, vaikka Suomi marssi MM-finaaliin 1-0-taisteluvoitolla.

– Välillä piti itseäkin rauhoitella penkillä, että pysy pää kylmänä. Oli taas useampi todella erikoinen tulkinta, Jalonen ihmettelee.

Yksi erikoinen tilanne nähtiin kolmannessa erässä, kun Juhani Tyrväinen kampattiin selvästi. Tilanteesta ei tuomittu jäähyä – tästä vain hetken päästä Oliwer Kaski sai heppoisesti kahden minuutin jäähyn huitomisesta.

– Maailmassa taisi olla kaksi silmäparia, jotka eivät nähneet Tyrväisen kamppia. Ei vaan mennyt pilli suuhun. Mutta ei niitä voi kontrolloida, pitää vain sietää. Ikäviä juttuja, Jalonen huokaisi.

Ottelussa vihelsi kaksi KHL-tuomaria. Keskisuomalaisen kokenut Tuomas Heikkilä kysyi Jaloselta, mitä mieltä oli erikoisesta tilanteesta. Valmentaja aloitti vastaamaan, kunnes päätti korjata sanomisiaan.

– Parempi on, kun pidän vain turpani kiinni, valmentaja kiteytti.

Leijonat.com seuraa turnausta Slovakiassa. Osallistu MM-keskusteluun myös Facebookin suositussa Jääkiekon olohuone -ryhmässä.

LUE MYÖS: Hulvatonta menoa! Leijonafanilla villit juhlat MM-kisoissa – ”Mörkö-Marko” sai oman laulun

LUE MYÖS: Mitä ihmettä? Aleksander Ovetshkin sikaili, leijonapakki joutui jäähylle – ”Hän yritti katkaista selkäni”

LUE MYÖS: Tunteisiin! Venäjän supertähdet kiukuttelivat Leijonat-shokkitappion jälkeen

LUE MYÖS: Uskomaton tarina! Marko Anttila tykitti itsensä koko Suomen sankariksi – ”On vinoiltu ja v*ttuiltu sieltä sun täältä”

LUE MYÖS: Suomelle uusi kansallissankari? Kevin Lankinen ylistää Leijonat-järkälettä: ”Hienon tarinan ainekset”

LUE MYÖS:  Onko tässä Leijonien todellinen sankari? Ruotsalaisasiantuntija ylistää: ”Hän ansaitsee patsaan!”

LUE MYÖS: Venäjän media laukoo kovilla – päävalmentajalle vaaditaan potkuja!

LUE MYÖS: Venäjällä nähdään suolaisia painajaisia Mörkö-Markosta: ”Uniikki kyyryselkäinen ulkomuoto”

LUE MYÖS: Presidentti Niinistö sen tiivisti! Leijonien sensaatiovoitto tuo eteen jälleen vaikean valinnan

Ilari Isotalo, Bratislava
Twitter: @IlariIsotalo