Läpimurto Liigaan? 20-vuotias leijonalupaus palasi Kanadasta Suomeen: ”Unelma pienestä pitäen”
Kuva: Getty Images
TPS:n pakistossa nähdään tulevalla kaudella kiinnostava kiekkolupaus.
20-vuotias Aleksi Anttalainen jätti taakseen Kanadan juniorisarjat, kun nuori pakki päätti palata alkavaksi kaudeksi Suomeen ja TPS:ään. Kaksi vuotta QMJHL-sarjassa antoivat paljon.
Nyt Nuoristakin Leijonista tuttu lupaus aikoo murtautua Liigaan. Se on iso tavoite alkavalle kaudelle.
– Olen erittäin tyytyväinen, että sain palata Suomeen ja kotiin. Saa pukea TPS:n paidan päälle, mikä on ollut pienestä alkaen iso unelma, Anttalainen summaa Leijonat.comille.
Anttalainen kertoo suoraan, että paluu Suomeen tuntui juuri nyt parhaalta vaihtoehdolta. TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen on nuorukaiselle tuttu nimi junioreista. Liiga-seurasta on tarjolla rooli, jossa nuori pakki pääsee hyödyntämään kiekollista osaamistaan
– Oli helppo tulla mukaan tähän projektiin. Koin, että nyt on hyvä päästä pelaamaan miesten pelejä ja ottamaan seuraava kehitysaskel omalla urallani.
175-senttinen ja 84-kiloinen Anttalainen odottelee innolla uransa ensimmäisiä otteluita ammattilaissarjassa. Hyppy Liigaan on iso – toisaalta pelit Kanadan pienessä kaukaloissa auttaa varmasti myös ensimmäisiin askeliin Liigassa.
– Voimaa on tullut lisää. Samalla koen, että olen mennyt kokonaisvaltaisesti pelaajana eteenpäin. Saan nopeammin asioita aikaiseksi – ja pienemmässä tilassa. Yritän tuoda nopeutta ja yksinkertaista pelaamista esille myös TPS:ssä. Se on se mun juttu.
Oppia konkareilta
TPS:n pakisto ei ole helpoin paikka tehdä läpimurtoa Liigaan. Alakerrasta löytyy jonkin verran kokemusta ja taitoa. Sen myötä syksyn harjoituspelit ovat varsinkin nuorisokaartille tärkeitä paikkoja näyttää. Anttalainen väläytteli rohkeuttaan jo Pitsiturnauksessa. Sama meno jatkuu todennäköisesti myös kauden kynnyksellö20-vuotias kiekkolupaus lähtee heti syksystä ottamaan pelipaikkaa Liiga-miehistöstä – vaikka väkisin. – Meillä on erittäin nälkäinen joukkue. Paljon nuoria pelaajia sekä kokemusta joukossa. Kaikki haluavat ottaa askelia urallaan, Samalla meiltä löytyy kokeneita pakkeja, joilta voin itse ottaa paljon oppia tulevaisuuteen, Anttalainen kehuu. LUE MYÖS: Nimekäs vahvistus! Eero Elo palaa Liigaan – kovin odotuksin: ”Maaleja, maaleja ja maaleja – se on mun ykkösjuttu” LUE MYÖS: Tulevaisuuden huippunimi? Detroit lähetti nuoren kiekkotaiturin Suomeen: ”Vaatii totuttelua – hyvä askel minulle” LUE MYÖS: Kilpailijan leiriin! HPK:n huippunimi hyppäsi HIFK:n riveihin – avaa siirron syyt: ”Tarvitsin muutosta” LUE MYÖS: Uusi kulttipelaaja Liigaan? Ässien voimapesä hurmasi ja vihastutti debyytissään – lupaa: ”Vastustaja käy kuumana” LUE MYÖS: NHL-konkarin koulussa! Leijonien 17-vuotias superlupaus viihtyy Tuomo Ruudun opissa: ”Antaa paljon vinkkejä” LUE MYÖS: Erilainen polku huipulle! Suomalainen NHL-lupaus kieltäytyi Liiga-tarjouksista: ”Ei helppo päätös” LUE MYÖS: Leijonien Anton Lundell herättää huomiota jo NHL:ssä: ”Minun tehtäväni on pelata mahdollisimman hyvin” LUE MYÖS: Huippuvahvistus! Leijonien NHL-lupaus valitsi Liigan Kanadan sijaan – avaa nyt syyt siirrolle Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa