Muistatko? Leijonat koki dramaattisen tappion tämän kevään avausvastustajalle
Leijonien urakka tämän kevään MM-kisoissa alkaa perjantaina, kun vastaan asettuu Itävalta. Kiekko tippuu jäähän kello 17.20.
Suomi ja Itävalta kohtasivat myös viime kevään MM-kisoissa. Tuolloin Leijonat koki MM-historiansa ensimmäisen tappion Itävaltaa vastaan ja se tapahtui hyvin dramaattisella tavalla.
Avauskympin jälkeen Leijonat johti peliä jo 2-0 Saku Mäenalasen ja Oliver Kapasen osumilla. Tämän jälkeen Suomen maalihanat menivät kuitenkin loppupelin ajaksi umpeen.
Mario Huber iski kavennuksen ottelun toisessa erässä. Kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Thimo Nickl tasoitti matsin.
Ottelu oli etenemässä jo jatkoajalle, kunnes Benjamin Baumgartner iski Itävallalle 3-2-voittomaalin, kun pelikelloon jäi jäljelle ainoastaan yksi sekunti.
Yllätystappion myötä kävi lähellä, että Leijonat olisi jäänyt turnauksessa alkulohkoon. Itävallan tappio Iso-Britannialle lohkon päätösottelussa pelasti kuitenkin Suomen puolivälieriin, josta Ruotsi eteni lopulta neljän parhaan joukkoon.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”