Kova taistelu Tšekkiä vastaan ei riittänyt – Latvian ottelu päättyi pettymykseen
Kuva: Getty Images
Eilen Ruotsille niukasti jatkoajalla hävinnyt (lue juttu tästä) Latvia jatkoi Moskovan lohkossa yllätyksiään. Tšekki oli lähellä kompastua sitkeään ryhmään, mutta nouti lopulta voiton rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 4-3-numeroin. Samalla slaavilaiset pysyvät lohkon kärkipaikalla.
Tšekki johti toisen erän puoliväliin kapteeni Tomas Plekanecin maaleilla 2-0, ja toinen voitto näytti jo todennäköiseltä.
Latvia ei kuitenkaan ollut vielä luovuttanut, sillä viisi minuuttia ennen toisen erän päättymistä Roberts Bukarts löi kavennuksellaan joukkueen peliin mukaan. Minuuttia myöhemmin Tšekki kuitenkin sai Ronalds Ķēniņšin päähän kohdistuneen taklauksen myötä viiden minuutin ylivoiman.
Käännekohta Latvian kiriin tulikin tässä. Slaavilaiset eivät nimittäin onnistuneet käyttämään tilaisuutta hyväkseen, ja kolmannen erän kahdeksannella minuutilla Zemgus Girgensons laukoi tasoituksen ylivoimalla.
Viimeisen minuutin päästetty maali johti pettymykseen
Latvia kävi päätöserän loppuhetkillä jopa lähellä voittoa, kun Miķelis Rēdlihs vei joukkueen 3-2-johtoon. Se ei riittänyt Michal Repikin iskettyä 3-3-osuman vain minuuttia ennen loppusummeria. Jatkoaikaa seurasivat rangaistuslaukaukset, joihin kompastui Latvia. Jokainen kolmesta yrityksestä epäonnistui, ja näin Lukas Kasparin yritys riitti Tšekille kahden pisteen arvoiseen 4-3-voittoon. Latvian ja Tšekin taival kisoissa jatkuu maanantaina. Slaavilaiset saavat vastaansa Ruotsin. Latvia taas haastaa isäntämaa Venäjän.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Kisa: voita itsellesi NHL26-peli!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Patrik Laineesta huolestuttava tieto
- Olli Jokiselta tylyä tekstiä tappion jälkeen: ”Naps, naps, henkinen kantti oli siinä”
- HIFK: seuralegendan paita nousee kattoon!
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!