Leijona-pelaaja auttaa Sebastian Ahoa sopeutumaan NHL:ään – ”Ei siellä tarvitse ainoana olla”

Leijonien paidassa MM-tasolla keväällä debytoinut Sebastian Aho solmi kaksi ja puoli viikkoa sitten ansaitun tulokassopimuksen NHL-seura Carolina Hurricanesin kanssa (lue uutinen tästä). Hurricanes varasi Kärppien 18-vuotiaan hyökkääjän jo viime kesänä toisella kierroksella numerolla 35, mutta tarjosi vasta nyt sopimusta. Aho seurasikin viime kauden ajan tiiviisti tulevan seuransa otteita.
– Olin jo viime kesänä siellä leireillä. Siinä kerkesi vähän tutustua johtoryhmään ja osaan pelaajista. Olen tietenkin seurannut heidän viime kauden otteita ja tiedän millaisia pelaajia siellä on. En kuitenkaan hirveämmin tunne heitä, Kärppien kasvatti kertoo Leijonat.comille.
Teuvo auttaa sopeutumaan
Ahon sopeutumista helpottaa toinen suomalaispelaaja Teuvo Teräväinen (lue uutinen tästä). Sentteri siirtyi Carolinaan vaihtokaupassa Chicago Blackhawksista. Kaksikko ei ennestään toisiaan tunne, mutta jo World Cup -joukkueessa on aikaa tutustua.
– Sopeutumisen kannalta on iso apu, että joku muukin suomalainen on siellä. Hieno juttu, ettei siellä tarvitse ainoana olla, Aho tuumii.
Aho voitti alkuvuodesta alle 20-vuotiaiden MM-kultaa yhdessä Jesse Puljujärven ja Patrik Laineen kanssa. Viime viikonloppuna kaksikko varattiin viiden parhaan joukossa omiin NHL-seuroihinsa (lue uutinen tästä). Aho ei seurannut lähetystä suorana, mutta joukkuetoverien osoitteet selvitettiin heti aamulla ensi töiksi.
– En valvonut sitä yötä. Katsoin kuitenkin heti aamulla, mihin jokainen on mennyt. Hieno homma, että suomalaiset ovat hyvin edustettuna.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”