Huippuvireinen Julius Honka nostettiin NHL:ään – passitettiin heti poppariosastolle
AHL:ssä vahvasti pelannut Julius Honka sai iloisen uutisen ennen viikonloppua, kun Dallas Stars nosti nuoren pakin NHL-ryhmänsä matkaan.
Syynä siirtoon oli Starsin loukkaantumistilanne. Jamie Oleksiakin sekä Johnny Oduyan vammat johtivat siihen, että seura halusi lisää osaamista pakistoonsa.
Honka joutui silti seuraamaan ensimmäiset pelinsä katsomosta käsin. Joukkueen päävalmentaja Lindy Ruff kertoi, ettei 21-vuotias Honka nouse ainakaan vielä pelaavaan kokoonpanoon.
– Haluamme antaa nykyisille kuudelle puolustajalle mahdollisuuden. Tiedämme, mitä hän osaa. Hänellä on vielä parannettavaa pelissään ja meillä on jo nykyisessä pakistossa nuoria pelaajia, joiden kanssa meidän pitää tehdä töitä, Ruff kommentoi Dallas Newsin mukaan.
Honka on katsomokomennuksesta huolimatta tyytyväinen päästessään NHL-joukkueen matkaan. Suomalainen ehti päästä viime kierroksilla hyvään vireeseen AHL:n puolella.
– Ei ole väliä, missä pelaan. Nautin pelaamisesta tällä hetkellä. On hienoa olla taas täällä, Honka summasi.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Näkökulma: Leijonat ei ansaitse kaikkea kuraa – menestys on pienestä kiinni
- Kanadan pelaajilta tuli tyly uhkaus, kun Leijonat uskalsi taklata Kanadan supertähteä
- Tshekki saamassa vielä kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin? ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Jukka Jalonen ärtyneenä hallin uumenissa: ”Vähän helpolla annettiin”
- Jesse Puljujärveä iskettiin rajusti haaroväliin – paljasti mitä huusi tuomarille
- Ei hyvältä näytä! Leijonia uhkaa katastrofi MM-kisoissa
- Yle Urheilun tiedot: tässä on HIFK:n uusi urheilujohtaja!
- Jesse Puljujärven huippuilta ei riittänyt – Kanada kaatoi Leijonat jännitysnäytelmässä
- Leijonat karjuu MM-jäillä – Kanadan NHL-tähtisikermä hätää kärsimässä
- Erkka Westerlund paljasti Viaplaylla: MM-kisapaineet uhkasivat jopa henkeä
- Leijonien Konsta Heleniukselta suorat sanat katsomokomennuksista
- Kivikova vahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- HIFK jysäytti jättimäisiä sopimusuutisia! Julkaisi kerralla neljä isoa hankintaa
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – Leijonille huonoja uutisia
- Lähde: Christian Heljangon ensi kauden seura on nyt selvillä!
- Raju skenaario: Leijonat saattaa pullahtaa ulos MM-kisojen jatkopeleistä
- Jukka Jaloselta kova veto! Tässä ovat Leijonien ketjut Kanada-otteluun
- Jymypaljastus! Aitio: HIFK kaappaamassa toisen Liiga-seuran urheilujohtajan?
- Leijonien NHL-mies paljasti, miksi MM-kisoissa on ollut niin vaikeaa
- Sebastian Aho latasi suorat sanat – Carolinalle nolo loppu