Hokkarit naulaan! TS: Leijonat-legenda Petteri Nummelin uskomaton ura ohi
Suomalaispuolustaja Petteri Nummelin on päättänyt lopettaa mittavan ja upean pelaajauransa, uutisoi Turun Sanomat.
Sivuston saamien tietojen mukaan 45-vuotias puolustajalegenda hyppää välittömästi valmennushommiin. Nummelin toimii jatkossa TPS:n B-nuorten apuvalmentajana.
TPS-kasvatti pelasi urallaan monien eri maiden pääsarjoissa. Suurimman osan urastaan hän vietti kuitenkin Sveitsin NLA-liigassa. Puolustajan viimeiseksi seuraksi jäi puolestaan japanilainen Nikko Ice Bucks.
Komean seurajoukkueuran lisäksi Nummelin nähtiin Leijonat-paidassa yli 150 kertaa. Hän saavutti Leijonissa muun muassa yhden maailmanmestaruuden sekä neljä MM-hopeaa.
Yllättävä lopettamispäätös?
Lopettamispäätös tuli iästä huolimatta hieman yllätyksenä, sillä puolustaja kommentoi vielä viime viikolla Leijonat.comille, että hän kartoittaa itselleen joukkuetta Euroopasta.
– Kyllä tässä nyt odotetaan ja katsellaan. Voi olla, että pikapuoliin tapahtuu jotain, mutta mitään selvää ei ole vielä. Halut on kovat. Intohimot on tallella. Eikö silloin kannata vielä kokeilla? Nummelin kommentoi aiemmin vihjailevasti.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näkökulma: Leijonat ei ansaitse kaikkea kuraa – menestys on pienestä kiinni
- Kanadan pelaajilta tuli tyly uhkaus, kun Leijonat uskalsi taklata Kanadan supertähteä
- Tshekki saamassa vielä kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin? ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Jukka Jalonen ärtyneenä hallin uumenissa: ”Vähän helpolla annettiin”
- Jesse Puljujärveä iskettiin rajusti haaroväliin – paljasti mitä huusi tuomarille
- Ei hyvältä näytä! Leijonia uhkaa katastrofi MM-kisoissa
- Yle Urheilun tiedot: tässä on HIFK:n uusi urheilujohtaja!
- Jesse Puljujärven huippuilta ei riittänyt – Kanada kaatoi Leijonat jännitysnäytelmässä
- Leijonat karjuu MM-jäillä – Kanadan NHL-tähtisikermä hätää kärsimässä
- Erkka Westerlund paljasti Viaplaylla: MM-kisapaineet uhkasivat jopa henkeä
- Leijonien Konsta Heleniukselta suorat sanat katsomokomennuksista
- HIFK jysäytti jättimäisiä sopimusuutisia! Julkaisi kerralla neljä isoa hankintaa
- Kivikova vahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- Lähde: Christian Heljangon ensi kauden seura on nyt selvillä!
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – Leijonille huonoja uutisia
- Raju skenaario: Leijonat saattaa pullahtaa ulos MM-kisojen jatkopeleistä
- Jukka Jaloselta kova veto! Tässä ovat Leijonien ketjut Kanada-otteluun
- Jymypaljastus! Aitio: HIFK kaappaamassa toisen Liiga-seuran urheilujohtajan?
- Sebastian Aho latasi suorat sanat – Carolinalle nolo loppu
- Leijonien NHL-mies paljasti, miksi MM-kisoissa on ollut niin vaikeaa