Venäjältä ihmeellistä piipitystä Suomen kullasta – tähtipelaajista löytyi yhteinen tekijä
Leijonien kotikisojen kutla ei nättänyt miellyttävän Venäjällä. Itänaapurin medioissa
korostettiin Suomen ja KHL:n yhteyttä.
Suomi voitti Sport-Expressin mukaan kullan siksi, koska se vältti kisoista suljetun Venäjän. Toinen syy mestaruuteen oli kuulemma suomalaispelaajien lähtö KHL:stä, ja virran säästäminen MM-kisoihin.
– Voittomaalin tehnyt Sakari Manninen oli kotijoukkueen parhaimpia. Teemu Hartikainen ei tehnyt maaleja, mutta oli tärkeimpiä pelaajia.
– Ykkösmaalivahti Jussi Olkinuora torjui neljä nollapeiä. Ville Pokka oli puolustuksen liideri.
– Ja mikä näitä yhdistää? He kaikki pakenivat KHL:stä kesken pudotuspelien tunnettujen poliittisten tapahtumien seurauksena.
Leijonat voitti sunnuntaina historiansa neljännen maailmanmestaruuden. Finaalissa kaatui Kanada jatkoerän päätteeksi 4-3.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Jukka Jalonen ojensi kahteen kertaan Jesse Puljujärveä – ”Olisi pitänyt tietää”
- Suuri ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Sveitsi-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Jukka Jalonen myönsi Leijonien tärisevät otteet: ”Vähän yllätyin”
- Kaikki ratkeaa tiistaina – näin Leijonien kohtalo MM-kisoissa selviää
- Lähde: Huippuseura kokoaa Leijonat-tähdet yhteen – tuorein hankinta Markus Granlund
- Tuskaista oli! Leijonat otti huipputärkeän voiton MM-kisoissa – jatkohaaveet elossa
- Näkökulma: Leijonien tuuletukset sen kertoivat – paineet joukkueen sisällä olivat ihan karmeat
- MTV: Olli Jokinen latasi mielipiteensä Konsta Heleniuksen kohtelusta: ”Täytyy muistaa, että…”
- MM-hopealeijonan ura jatkuu Ruotsissa – ensi kauden osoite selvillä
- Leijonia uhkaa MM-katastrofi – nämä ottelut määrittelevät pääseekö Suomi jatkoon
- Jymypaljastus! Aitio: HIFK kaappaamassa toisen Liiga-seuran urheilujohtajan?
- Kurinpito reagoi – Jesse Puljujärvelle sikatempun tehnyt NHL-tähti sai pelikieltoa!
- Jukka Jaloselta kova veto! Tässä ovat Leijonien ketjut Kanada-otteluun
- Leijonille karmaiseva tulos MM-kisoissa!
- Kanadan pelaajilta tuli tyly uhkaus, kun Leijonat uskalsi taklata Kanadan supertähteä
- Oho! Tappara vahvistuu Ilveksen NHL-lupauksella
- NHL-tähti sikaili rumasti MM-kisoissa – Leijonat saamassa loistouutisen?
- Sivusto: MM-kultaleijona jättää Liigan – tässä miehen uusi joukkue?
- Tappara saa kovia paluumuuttajia – ”Omat pojat palaavat”
- MM-kisoihin uusi vahvistus NHL:stä – Washington Capitalsin maalivahti mukaan turnaukseen